torstai 18. helmikuuta 2010

Tallien esittely

Blogissa esiintyy pääasiassa kolme tallia ja niiden hevoset.





Ensimmäinen talli on melko pieni. Siellä on vain 2 hevosta jotka ovat ystäväni omistuksessa.
Hevoset ovat lv-ruunia, entisiä ravureita mutta osaa ratsastuksen perusasiat. Hevosten nimet ovat Clinton ja Joiney (Jokke). Clinton hyppää yksittäisinä esteinä noin metriä ja ratana 60cm-70cm.
Jokke hyppää yksittäisiä esteitä myös noin metriä ja ratana 60cm-70cm. Molemmat ovat jo 18 vuotiaita mutta kulkevat reippaasti
eteenpäin ja energiaa riittää myös esteille.




Toinen talli on pieni yksityistalli jossa asustelee 4 shetlanninponia ja yksi suomenhevonen. Tallissa on 8 karsinapaikkaa ja karsinat ovat hyvin erikokoisia. Tallilla on tallihuone jossa säilytetään varusteita ja harjoja. Tallin ympäristössä on kaksi tarhaa joista toinen toimii mainiosti kenttänä. Kentän viereisellä pellolle tehdään lähes joka kesä laidun johon isompia poneja päästetään laiduntamaan.
Tarhat ovat erikokoisia ja pienemmässä niistä asustelee kaksi shetlanninponioria, Hiluri ja Musse jotka kummatkin ovat syntyneet vuonna 2007. Musse ja Hipe ovat puoliveliä ja tulevat toimeen mainiosti lukuunottamatta pieniä kinoja jotka lähestulkoon aina ovat leikkiä.
Isommassa tarhassa majailee Suomenhevostamma Malla jota totutellaan vasta varusteisiin ja ratsastajaan. Malla on syntynyt vuonna 2003 ja sillä on ajettu kärryillä. Samassa tarhassa on myös Shetlanninponitammat Prinkku ja Lada.






Kolmas talli kasvattaa New Forest poneja ja tällä hetkellä tallilla on vain 3 New Forest tammaa. Keväällä 2010 tallin vanhimman ponin pitäisi varsoa jolloin tallilla olisi 4 ponia. Tammojen nimet ovat Nata, Helga ja Kirppu. Tallissa on 5 karsinapaikkaa ja 3 tarhaa sekä laidun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti